Marcus Petäjä Geologi, jolla on humanistisia harrastuksia.

Niinistön epätahdikkuus

  • Niinistön epätahdikkuus
  • Niinistön epätahdikkuus

Mielestäni presidentti Niinistö esiintyi ns. epäpresidentillisesti osallistuessaan kiistelemällä niiden kirjailijoiden ja toimittajien kanssa Turun Kirjamessuilla keskustelutilaisuudessa, jotka olivat teoksissaan arvostelleet hänen presidenttikautensa aikaisia toimia.

Niinistön olisi mielestäni pitänyt pysyä rauhallisen presidentillisenä ja todeta, että se on sinun ja sinun näkemyksesi tapahtumista, ja puolestaan selostaa kiihkottomasti oman kertomuksensa kiistelyn kohteina olleiden asioiden kulusta.

Demokratiassa virassa olevaa presidenttiä saa, voi ja pitää arvostella. 
Ymmärrän toki, että Niinistö on vain ihminen ja kimpaantuu kuten kuka tahansa. Siltikin maltti on yleensä valttia. Ainakin aina yleisön edessä esiinnyttäessä. 

Mitä tulee esimerkiksi Niinistön ”komenteluun”, sana, jota toimittaja Lauri Nurmi käyttää kirjassaan Mäntyniemen herra, presidentin eräistä teoista, ja joka sai Niinistön kimpaantumaan, saa presidentti mielestäni käyttää kaikkea sellaista valtaa, jota laki ei erikseen kiellä häntä käyttämästä.

Se on sitten kansan ja median tehtävä tehtävä kritisoida näitä tekemisiä. Mutta presidentin, kuten pääministerinkään, joka sähköpostitteli vihaistuksissaan Yleisradion toimittajalle, ei tule koskaan kimpaantua toimittajille ja kirjailijoille yms, vaan antaa näiden toimia ja toimia itse. 

Kun provosoidaan, ei pidä provosoitua.

Be tactful. Ole tahdikas. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Presidentti on ihminen. Ihminen on arvokas näyttäessään aidosti tunteensa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olen kuitenkin blogistin kanssa samaa mielä siinä, että presidentin ei tule näyttää tunteitaan, ainakaan tuolla tavalla ärtyneenä subjektiivisesta asiasta. Presidentin tulee pyrkiä säilyttämään arvovallan aura ja pitää yllä teflonpintaa reagoinnissaan sen sijaan että alkaisi pikkusieluisesti kiukutella tai kinastella.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Juha, presidentillämme on varaa jo näyttää tunteitaan, on sen verran jo "kilometrejä" takana. Ei karisma ja auktoriteetti kasva kyykyssä istumalla - vaikka portailla hän nyt käväisikin istumassa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olet käsitänyt väärin, jos ajattelet, että hillitty käytös tarkoittaisi kyykyssä istumista. Päinvastoin se tarkoittaa pää pystyssä ylläpidettyä arvokkuuden auraa, joka asettaa turhanpäiväiset kiukuttelijat alemmalle tasolle.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kyllä vain kasvaa !
Siinä se nykyisin juuri kasvaakin!

Oletko lukenut ylistystä somesta ?
Nekin, joille Sauli on ollut punainen ( ts sininen) vaate, hurraavat hänelle ja koko maallemme tuon yhden kuvan vuoksi !

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Juha, olen ns. Keltikangas-Järvisen opetuslapsi, ja uskon, että jokainen menee elämässään eteen- tai taaksepäin suurelta osin temperamenttinsa ansiosta.

Annetaan myös presidenttimme toteuttaa luontaista temperamenttiaan. Uskon, että jos temperamenttinsa joutuu liian pitkään aina silottelemaan, se voi sairastuttaa ihmisen.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tuossa ollaan ohuen köyden varassa, mutta jos köysi kestää ja tasapaino myös, voitto on varma.

Teflon - presidentit ovat nimittäin mennyttä aikaa.
Samoin teeskennellyt Suuret Tunteet ja krokotiilinkyyneleet.

Tunteiden välitön ja vilpitön näyttäminen voi olla osoitus sekä rohkeudesta että itsehillinnän puutteesta.

Luulen, että Niinistön tapauksessa kyse on siitä, että hän kokee jo voivansa olla oma itsensä ja paljastaa rehelliset tunteensa.
Minusta se on hyvä valinta : kansaa vaivaa politiikassa nykyisin eniten teeskentely ja valehtelu, kaikkinaiset petokset .
Tekopyhä kieli ja keinotekoiset kulissit.

Ehkä hän ajattelee, että " jos olen vilpitön ja aito tässä, olen uskottava muussakin ".
Häntä ärsytti ja loukkasi ja hän näytti sen.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Niinistö saattoi käyttäytyä "epäpresidentillisesti", mutta toisaalta on hämmästyttävää, että nähtävästi kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan julkisuuden henkilöstä ilman tämän lupaa.

Yleensähän kansalaisten yksityisyyden suoja on hyvinkin tiukkaa, mutta presidentin voi kuka tahansa "journalisti" ottaa sylkykupikseen. En ihmettele yhtään Niinistön reaktiota. Se on vain inhimillistä.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Presidentti on instituutio, ei yksityishenkilö.
Kaikki hänen elämässään, mikä liittyy instituution toimintaan tai toimimattomuuteen, on julkisen arvioinnin alla.
Ts suunnilleen koko elämä.

Presidenttiyden jälkeen tilanne on toinen , jos hän vetäytyy yksityisyyteen.

Suomen presidentit ovat ottaneet pääsääntöisesti tämän tosiasian aika rennosti , ehkä Paasikiveä ja Ahtisaarta lukuunottamatta.

Toimituksen poiminnat